Joenpellon jalanjäljissä

Teksti: Anni Kanniainen Eeva Joenpelto tunnettiin neuvokkaana ja topakkana kirjailijana, jonka teosten sivuilla esiintyvät vahvat naiset ja herkät miehet. Lujatahtoinen kirjailija oli vuosikymmeniä sitten samankaltaisessa tilanteessa kuin moni tämän artikkelin lukija – hänkin pääsi ylioppilaaksi Lohjan lukiosta poikkeusaikana. Eeva Joenpelto syntyi 17. kesäkuuta vuonna 1921 Sammatin Myllykylässä. Hänen isänsä oli kilttinä miehenä tunnettu kauppias Emil … More Joenpellon jalanjäljissä

Purjehdusta lukio-opintojen ohessa

Teksti: Iina Jauhanen ja Aino Wahlman. Kuvat: Juhana Saarinen Lohjan Yhteislyseon lukiossa on järjestetty purjehduskursseja nyt kahtena syksynä peräkkäin. Ensimmäisessä jaksossa pidetylle kurssille osallistui tänä syksynä noin viisitoista purjehduksesta kiinnostunutta nuorta. Kurssiin sisältyi sekä teoria- että käytännön harjoittelua, ja se huipentui viikonlopun kestävään päätösretkeen Karjalohjalle ja takaisin. Kurssi alkoi purjehdusta koskevalla teoriatunnilla, jota seurasi kauniissa … More Purjehdusta lukio-opintojen ohessa

Vinkkejä Jodelin käyttöön

Jodel ja sen kaltaiset sovellukset ovat kasvattaneet suosiotaan. Jodel on kuin moderni agora, jossa keskustellaan ajankohtaisista aiheista ja vaihdetaan ajatuksia. Sovellusta käytettäessä on kuitenkin pidettävä kiinni tietyistä säännöistä, jotta käyttökokemus olisi kaikille mukava. Älä paljasta henkilötietoja. Jodelin säännöissä kielletään henkilötietojen paljastaminen. Sovelluksen anonymiteetti koskee myös heitä, joista Jodlauksia tehdään. Heitä huulta harkitummin. Huumori on hyvä … More Vinkkejä Jodelin käyttöön

Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain pähkinäistä

Lukiomme käytävillä saattaa toisinaan huomata kangaskasseja, joita koristaa kuva pähkinäpensaasta. Tämä pensaskasvi on tuttu näky Lohjan luonnossa, mutta sen päätyminen lukiomme tunnukseksi ei tapahtunut sattumalta. Idea koulun omasta lipusta syntyi vuonna 1964 koulun vanhojen oppilaiden keskuudessa ja pensas onkin vakiintunut koulumme symboliksi. Ikonisen pähkinäpensaslipun on suunnitellut palkittu heraldikko Olof Eriksson. Hän oli varsin ahkera työssään … More Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain pähkinäistä

Kreivikunnassa kaikki hyvin jo neljänkymmenen vuoden ajan

Lohjan lukion oma lehti Kreivikunnan uutiset on täyttänyt 40 vuotta. On aika katsahtaa hetkeksi rakkaan Kreivarimme historiaan. Lukuvuonna 1979-1980 Lohjan lukiossa järjestettiin lehtityön erikoiskurssi. Sen pitäjänä toimi ennen Länsi-Uusimaa -lehden toimittajana ja myöhemmin äidinkielen opettajana toiminut Maire Rainio. Kurssin lopputyönä opiskelijat tekivät aukeaman Länsi-Uusimaahan, mikä johti kiinnostukseen lehden perustamisesta. Vuonna 1980 perustettiin Lohjan lukion lehdistökerho … More Kreivikunnassa kaikki hyvin jo neljänkymmenen vuoden ajan

Roihahtaako Jodel-rakkaus Lohjan lukiossa?

Kirjoittanut Anni Kanniainen Ihastuminen on yksi niitä harvoja tunteita, joita voidaan sanoa sekä ihanaksi että kamalaksi. Erityisesti teini-ikäisten keskuudessa moiset häiriötilat ovat yleisiä, mikä koituu draamanhaluisten lukiolaisten iloksi ja mitä selkeimmin opettajien kauhuksi. Teinit kun usein ovat niin ujoja, etteivät mielenhäiriöissään uskalla kertoa tunteistaan. Niin ensimmäinen, toinen ja kolmaskin matematiikan tunti kuluvat  taas luokkakaverin takaraivoa … More Roihahtaako Jodel-rakkaus Lohjan lukiossa?