Joenpellon jalanjäljissä

Teksti: Anni Kanniainen

Eeva Joenpelto tunnettiin neuvokkaana ja topakkana kirjailijana, jonka teosten sivuilla esiintyvät vahvat naiset ja herkät miehet. Lujatahtoinen kirjailija oli vuosikymmeniä sitten samankaltaisessa tilanteessa kuin moni tämän artikkelin lukija – hänkin pääsi ylioppilaaksi Lohjan lukiosta poikkeusaikana.

Eeva Joenpelto syntyi 17. kesäkuuta vuonna 1921 Sammatin Myllykylässä. Hänen isänsä oli kilttinä miehenä tunnettu kauppias Emil Joenpelto ja äitinsä Elias Lönnrotin Emännyyskoulua käynyt martta Anni Joenpelto. Eevalla oli seitsemän vuotta vanhempi Erkki-veli, mutta muilla lapsilla ei perhettä siunattu. Erilaiset taudit olivat jo vieneet hautaan perheen kolme esikoislasta.

Eeva Joenpelto oli isänsä  tyttö. Siinä missä äidillä oli tapana moittia Eevaa myöhäisistä lukuhetkistä, isä suhtautui Eevaan lempeämmin ja piti huolen siitä, että heillä oli yhteistä aikaa. Kantolan sekatavarakaupan kauppiaana Emil suhtautui asiakkaisiinsa hieman liiankin hellästi, sillä hän ei koskaan perinyt asiakkaiden velkoja. Eeva Joenpellon tapa sekoittaa todellisuutta fiktioon näkyy hänen Johannes vain -romaanissaan, jossa isänkaltainen hyväsydäminen kauppias käsittelee yksinäisyyttä ja suhdetta muihin ihmisiin.

Varttuessaan Joenpelto koki olonsa usein yksinäiseksi, mutta kirjat olivat hänen seuranaan. Isän ihailu Aleksis Kiveä ja Maila Talviota kohtaan sai myös nuoren Eevan innostumaan lukemisesta. Äidin motkotuksesta huolimatta Joenpelto luki niin paljon kuin halusi – ja kirjallisuutta onkin myöhemmin kuvailtu hänen korkeakoulukseen.

Eeva pyrki Lohjan Yhteiskouluun viidennellä luokalla. Isä suhtautui pyrkimyksiin aluksi kielteisesti, sillä ajatteli Eevan menevän kuitenkin naimisiin, mutta Anni-äiti oli toista mieltä. Äidin mielestä hellan vieressä Eevan elämä valuisi hukkaan. Siihen aikaan kauempaa tulevien oppikoululaisten täytyi asua lohjalaisten pitämissä koulukortteereissa eli majapaikoissa. Anni Joenpelto päätti itse perustaa tällaisen kortteerin, ja pian Erkki, Eeva ja äiti muuttivat Lohjan Tehtaankadulle.

Opiskeluvuodet eivät olleet täysin onnellisia. Joenpelto koki pienempiä ja suurempia vastoinkäymisiä, joista osasta hän haastatteluissakin vaikeni. Kun isoveli Erkki lähti Helsinkiin opiskelemaan syksyllä 1934, 13-vuotias Joenpelto majoitettiin erään leskirouvan luokse. Koti ei ollut Joenpellolle mieluinen, joten hänet lähetettiin toiseen perheeseen. Seuraavaksi Eeva löysi itsensä koulukodista, sitten työläisperheestä ja lopulta vielä uudesta koulukodista. 

Oppikoulun alaluokilla Eeva oli innokas oppilas. Kiinnostus alkoi herpaantua kolmannen luokan jälkeen, jolloin vain historia, kasvioppi ja maantiede pitivät nuoren Joenpellon hereillä. Liikuntatunneilta Joenpelto sai vapautuksen nousemalla kapinaan ankaraa opettajaa vastaan.

Joistakin opettajista Eeva piti. Ruotsinopettaja Tyyne Salminen vaati oppilailtaan paljon, mutta arvosti heitä, jotka menestyivät. Lahjakkaat oppilaat hän kutsui kotiinsa, jossa hän esitteli heille suomalaista kaunokirjallisuutta. Luonnonhistorian ja maantieteen opettaja Reino Kalliola puolestaan vei Joenpellon sydämen. Kymmenisen vuotta vanhempi Kalliola oli menetelmissään moderni ja vei oppilaansa usein metsään luokkatilassa opettamisen sijaan. Kalliola tunnettiin luonnonsuojeluaktivistina, mikä sekin varmasti miellytti maalaistyttöä.

Lohjan Yhteiskoulun rehtori Wäinö Hirsjärvi tunnettiin historianopettajana ja kynäilijänä, joka ei pitänyt Lohjan seudun murteesta eikä liioin Eevastakaan. Eevalla oli tapana kiusata rehtoria letkauttelemalla tietojansa opettajan puhuessa, mikä ärsytti Hirsjärveä. Joenpelto puolestaan ei pitänyt rehtorin säännöistä, joiden mukaan elokuvateattereissa käymiseen ja tanssikurssille osallistumiseen piti pyytää lupa. Hirsjärven ja Joenpellon myrskyiset välit eivät edes opiskeluaikojen jälkeen laantuneet, vaan Hirsjärvi koki aiheelliseksi arvostella entisen oppilaansa teoksia melko vahvasanaisesti Länsi-Uusimaa-lehdessä.

Runoista Joenpelto innostui Lohjan Yhteiskoulun oppituntien kautta. Saima Harmaja, Uuno Kailas ja Kaarlo Sarkia kuuluivat Joenpellon esikuviin – kaikki kolme ovat varsinaisia kynäilyn mestareita. Ihailu tuotti tulosta. Joenpelto kirjoitti Kaarlo Sarkialle ihailijakirjeen, jossa kertoi pitävänsä kissoista. Kissamiehenä tunnettu Sarkia lähetti Joenpellolle hienon vastauskirjeen runon kera. Tärkeälle kirjeelle kävi kalpaten, kun lomaromanssin pyörteissä muuan Antero repi rakkauden pantiksi annetun kirjeen riekaleiksi.

Abiturienttivuotena Joenpellon kiinnostus kouluun oli vähäinen. Lämpiminä syyspäivinä hän saattoi kouluun menemisen sijaan ottaa kirjan matkaansa ja lähteä lukemaan joko Tytyrin avolouhokselle tai kahvilaan. Marraskuun 30. päivänä vuonna 1939 kahvilan radiosta kuulutettiin, että Helsinkiä on pommitettu. Koulun toiminta katkesi. Joulun 1939 jälkeen perustettiin radiokoulu, mutta tiettävästi opetusta oli vaikeaa seurata.

 Toukokuun viimeisenä päivänä vuonna 1940 Eeva ja hänen luokkatoverinsa julistettiin ylioppilaiksi valtioneuvoston päätöksellä ilman, että ylioppilaskirjoituksia oli järjestetty. Numeroita oli nostettu, vaikka Joenpellon opiskelu oli ollut tyydyttävää. Viimeisetkin opiskeluviikkonsa Joenpelto vietti opettajalle naljaillen. Kun rehtori toivotti hänelle onnea, kertoo Eeva vielä vastanneensa: “Kiitos nyt tästäkin vähästä.”

Eeva Joenpellon koppavassa asenteessa ja kapinoinnissa on jotain, mikä ei ole vuosikymmentenkään saatossa nuorista hiipunut. Vaikka ajat ja poikkeusajat muuttuvat, nuorison henki pysyy.

Lähteet:

Helena Ruuska:  Eeva Joenpelto Elämän kirjailija (WSOY, 2015)

Esa Koskinen: Elämässä eteenpäin – vuosisata sivistystä (Lohjan Yhteislyseon Alumnit ja Seniorit ry, 2013)

Purjehdusta lukio-opintojen ohessa

Teksti: Iina Jauhanen ja Aino Wahlman. Kuvat: Juhana Saarinen

Lohjan Yhteislyseon lukiossa on järjestetty purjehduskursseja nyt kahtena syksynä peräkkäin. Ensimmäisessä jaksossa pidetylle kurssille osallistui tänä syksynä noin viisitoista purjehduksesta kiinnostunutta nuorta. Kurssiin sisältyi sekä teoria- että käytännön harjoittelua, ja se huipentui viikonlopun kestävään päätösretkeen Karjalohjalle ja takaisin. Kurssi alkoi purjehdusta koskevalla teoriatunnilla, jota seurasi kauniissa säässä käyty ensimmäinen harjoituspurjehdus. 

Kuvassa kippari Leo Junno ja purjehduskurssilaiset Susanna Niskanen ja Iina Jauhanen ensimmäisellä purjehduksella.

Käytännön ja teorian tasapaino

Ehkä jopa odotetuin ja opettavaisin osa kurssia oli juuri harjoituspurjehdukset, jotka käytiin Lohjan Purjehtijoiden majan edustalla. Harjoituspurjehdukset nostivat lukiolaiset ylös pulpeteista ja piristivät pitkien päivien jälkeen. Purjehduksilla termit ja käytännönasiat tulivat tutuiksi, mikä valmensi kohti päätösretkeä. Kokeneet kipparit pitivät huolen siitä, että kaikki tarvittava tuli opittua. Harjoituspurjehduksilla pääsi kohtaamaan jännittäviäkin asioita ja luottamaan omaan osaamiseen. Harjoituspurjehduksia tukivat teoriatunnit. Teoriatunneilla käsiteltiin termistöä, säätä, solmuja ja turvallisuutta koskevia sääntöjä. Näitä opittuja asioita päästiin soveltamaan purjehduksilla. Purjehduksilla päästiin kokemaan purjehtiminen vähemmän ja enemmän tuulisessa säässä, erilaisilla veneillä purjehtien. Veneinä toimivat matkapurjeveneet Scampi ja Elan 19, sekä kaksi Melges 24 -kilpapurjevenettä.

Matkapurjevene Scampi harjoituspurjehduksella.

Kurssilaiset valmistautumassa purjehdusta varten. Kuvassa vasemmalta oikealle Susanna Niskanen, Iina Jauhanen, Henrik Sinivuori, Jenna Pyrhönen, Aino Wahlman ja Taika Lapila.

Kurssi huipentui retkeen Karjalohjalle

Lauantaina 5.9. testattiin kurssilla opittuja taitoja viikonlopun kestävän päätösreissun merkeissä. Reissulle lähtiessä sää näytti jo synkältä ja pilviseltä, mutta Isollaselällä sää muuttui huomattavasti myrskyisemmäksi. Tuuli oli kova ja jatkuvan sateen lisäksi välillä yltyvät sadekuurot löivät purjehtijoiden kasvoille. Yksi vene joutui palaamaan takaisin rannalle mastovaurion vuoksi. Lopulta kaikki pääsivät kuitenkin turvallisesti perille purjehtien tai moottoriveneellä.

Karjalohjalla sateen ja Lohjanjärven kastelemia lukiolaisia odotti lämmitetty sauna ja pyttipannu. Ilta vietettiin rattoisasti porukalla ja uudesta kokemuksesta rupatellen. Illan pimetessä paistettiin makkaroita porukalla ja pystyteltiin telttoja. Aamun sarastaessa syötiin aamupala ja pakattiin kamppeet valmiiksi. Tämän jälkeen lähdettiinkin jo valmistelemaan veneitä lähtöä varten. 

Paluumatkalla lukiolaisia riemastutti kaunis sää, paria sadekuuroa lukuun ottamatta. Leon Scampissa raikasi letkeä musiikki matkalla Lohjan Purjehtijoiden majalle. Sinivuoren Melges 24 taas kiisi Scampin ohi kohti Lohjaa. 

Vasemmalta; Iina Jauhanen, Jenna Pyrhönen, Aino Wahlman ja Vilma Vahteri paluumatkalla Scampilla Lohjalle.

Henrik Sinivuori ja lukio-opiskelijat paluumatkalla Melges 24-veneellä.

Kurssi herätti mielenkiinnon

Pidimme kurssista kovasti, ja se toi mukavasti vaihtelevuutta pitkien sisällä istuttujen päivien väliin. Kummallakaan ei ollut lainkaan kokemusta purjehduksesta ja uuden oppiminen saattoi hetkittäin jopa jännittää. Vesillä liikkuminen oli kuitenkin jo valmiiksi tuttua kalastuksen ja vapaa-ajan veneilyn kautta. Kurssi tuntui enemmänkin uudelta harrastukselta eikä normaalilta koulunkäynniltä. Lukiomme tarjoaa upean mahdollisuuden tuodessaan hieman erilaista aktiviteettia kurssitarjottimeensa. Kurssin myötä meidän ja varmasti muidenkin mielenkiinto heräsi lajia kohtaan. Lähtisimme varmasti uudestaan kurssille mukaan tilaisuuden tullessa. 

Kippareille vaihtelua ja hyvää mieltä

Kurssilla kipparina toiminut Kaisa Sinivuori kehuu kurssin ilmapiiriä ja kertoo yllättyneensä siitä, kuinka nopeasti purjehduksen voi oppia täysin uutena asiana. “Mielestäni purjehduskurssi on aivan loistava lisä ja on hienoa, että Lohjan Yhteislyseon lukio ideoi tämänkaltaisia uusia kurssivaihtoehtoja”, kertoo 17-vuotias kilpapurjehtija ja lukiolainen Kaisa Sinivuori. Hän kertoo pitäneensä oman ikäistensä opettamisesta ja kurssin olleen virkistävä ja hauska lisä omaankin arkeen. Sinivuori lisää, kuinka oli hienoa opettaa oman lukion oppilaille asiaa, joka on hänen omassa elämässään vahvasti läsnä. “Olen itse purjehtinut 6-vuotiaasta asti ja noussut kansainväliselle tasolle, joten oli mukavaa päästä purjehtimaan rennosti kurssin merkeissä”, mainitsee Sinivuori. Tällä hetkellä Sinivuori kilpailee kansainvälisesti 29er-veneluokassa ja purjehdus on suuri osa hänen elämäänsä. Sinivuori kehottaa jatkamaan purjehtimista, mikäli kurssi herättää lukiolaisissa kiinnostusta.

Kaiken kaikkiaan kurssi on ollut hyvin opettavainen, mutta myös rento ja mielenkiintoinen. Kurssi myös yhdisti porukkaa ja loi nuorille uusia kokemuksia sekä muistoja. Olemme kiitollisia mahdollisuudesta osallistua näin hienolle kurssille.

Scampi miehistöineen paluumatkalla Lohjalle.

Kaisa Sinivuoren kipparoima Melges 24 ensimmäisellä purjehduksella.

Vinkkejä Jodelin käyttöön

Jodel ja sen kaltaiset sovellukset ovat kasvattaneet suosiotaan. Jodel on kuin moderni agora, jossa keskustellaan ajankohtaisista aiheista ja vaihdetaan ajatuksia. Sovellusta käytettäessä on kuitenkin pidettävä kiinni tietyistä säännöistä, jotta käyttökokemus olisi kaikille mukava.

Älä paljasta henkilötietoja. Jodelin säännöissä kielletään henkilötietojen paljastaminen. Sovelluksen anonymiteetti koskee myös heitä, joista Jodlauksia tehdään.

Heitä huulta harkitummin. Huumori on hyvä asia ja hauskat vitsit piristävät päivää. Samat vitsit käyvät tylsiksi, jos niitä toistetaan ylenpalttisesti. Ennen vitsin kertomista on hieman harkittava myös sitä, onko juttu sopiva koulun kanavalle.

Kritisoi, älä kiusaa. On ymmärrettävää, että ärsyttää, jos opettaja kohtelee epäreilusti tai kanssaopiskelija ei osaa parkkeerata. Epäkohtia ympäristössä saa ja pitää nostaa esiin, mutta sen voi tehdä asiallisesti. Rakentava palaute toimii yleensä paremmin, kuin kirosanat ja haukkuminen.

Pidä homma aitona. Jodelin säännöt kieltävät juoruilun. Perättömien huhujen ja misinformaation levittäminen ei ole suotavaa.

Muista hyvä fiilis.  Asiat eivät aina mene putkeen ja on täysin hyväksyttävää, jos haluaa päästää höyryjä netissä. Silloin tällöin on hyvä myös muistaa, että positiiviset viestit vaikuttavat positiivisesti myös kanssaopiskelijoihin. Toisen ihmisen päivän piristäminen piristää myös itseä!

Anni Kanniainen

Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain pähkinäistä

Lukiomme käytävillä saattaa toisinaan huomata kangaskasseja, joita koristaa kuva pähkinäpensaasta. Tämä pensaskasvi on tuttu näky Lohjan luonnossa, mutta sen päätyminen lukiomme tunnukseksi ei tapahtunut sattumalta. Idea koulun omasta lipusta syntyi vuonna 1964 koulun vanhojen oppilaiden keskuudessa ja pensas onkin vakiintunut koulumme symboliksi.

Ikonisen pähkinäpensaslipun on suunnitellut palkittu heraldikko Olof Eriksson. Hän oli varsin ahkera työssään – Erikssonin kynästä on syntynyt yli sata vaakunaa. Hänen tunnetuin työnsä on vuonna 1978 käyttöönotettu Suomen vaakuna.

Koulumme lippu julkistettiin lokakuun lopulla vuonna 1964. Julkistustilaisuus alkoi perjantaina 30. lokakuuta kahdella puheella. Äänessä olivat lukion silloinen rehtori Rolf Ali-Melkkilä ja Helsingin ylipormestari Lauri Aho. Puheita seurasi lipun naulaus, jonka Aho aloitti. Rehtorit Wäinö Hirsjärvi, Rolf-Ali-Melkkilä ja lehtori Tyyne Salminen naulasivat lipun. Paikalla olivat myös senioriyhdistyksen puheenjohtaja Arvo Rinne ja varapuheenjohtaja Veijo Perkonen. Moni muu senioriyhdistyksen jäsen osallistui myös naulaamiseen.

Lauantaina 31. lokakuuta pidettiin itse pääjuhla, jossa Helsingin yliopiston professori Sulo Toivonen lahjoitti lipun koululle. Toivonen piti myös puheen, jossa hän toivoi, että lippu juhlistaisi koulumme tilaisuuksia ja että koulumme maine pysyisi puhtaana ja valkoisena.

Pähkinäpensas on merkittävä paitsi lohjalaisuutensa, myös symbolisen merkityksensä vuoksi. Erityisesti Brittein saarten kansanperinteessä ollaan uskottu pähkinäpensaan suojelevan kaoottisilta voimilta. Tämä näkyy esimerkiksi irlantilaisessa legendassa, jossa suojeluspyhimys Pyhä Patrick karkotti käärmeet Irlannista pähkinäsauvan avulla.

Käärmeiden ja muiden pimeiden voimien uhka ei arkimaailmassa ole kovin todellinen. Silti lukiolainenkin joutuu kokemaan kovia koeviikkojen ja niskaan hengittävän ylioppilastutkintolautakunnan muodossa.

Anni Kanniainen

Lähteet: Kreivikunnan Uutiset 2/2014, Sinikka Piippo: Kasvien salaiset voimat (2008, Helmi Kustannus)

Kreivikunnassa kaikki hyvin jo neljänkymmenen vuoden ajan

Lohjan lukion oma lehti Kreivikunnan uutiset on täyttänyt 40 vuotta. On aika katsahtaa hetkeksi rakkaan Kreivarimme historiaan.

Lukuvuonna 1979-1980 Lohjan lukiossa järjestettiin lehtityön erikoiskurssi. Sen pitäjänä toimi ennen Länsi-Uusimaa -lehden toimittajana ja myöhemmin äidinkielen opettajana toiminut Maire Rainio. Kurssin lopputyönä opiskelijat tekivät aukeaman Länsi-Uusimaahan, mikä johti kiinnostukseen lehden perustamisesta. Vuonna 1980 perustettiin Lohjan lukion lehdistökerho ry. joka ryhtyi toimittamaan Kreivikunnan uutiset -lehteä, joka leikillisemmin Kreivarina tunnetaan. Kreivikunnan uutisten äiti Maire Rainio toimi lehden vastaavana opettajana keväälle 2012 asti.

Kreivikunnan uutisten nimi on  erikoinen, mutta sillä on historiansa. Vuosina 1976-2002 koulumme rehtorina toimi Jukka E. Laakso, jonka tunnettiin paremmin Kreivinä. Kreivi-nimitys on tullut siitä, että Laakso muistutti ulkonäöltään suomalaista julkimoa “kreivi”  Lindgreniä. Lindgren oli tunnettu aatelista esittänyt hurmuri, rahahuijari ja iskelmälaulaja ja olikin omien sanojensa mukaan ollut kihloissa 76 kertaa. Vaikkei Lohjan lukion entisellä rehtorilla vastaavia saavutuksia ollut, löysi hänen lempinimensä äänestyksen kautta tiensä lukion lehden nimeen.

Aluksi Kreivikunnan uutisia toimitettiin perinteisesti käsin. Lehteä kirjoitettiin kirjoituskoneella ja taitettiin käsin leikkaamalla ja liimaamalla. Opiskelijat saattoivat paiskia töitä koululla iltaan asti, ehkä niskat limassa ja tuskanhikeä valuen. Kun materiaalia tuotettiin käsin, sivuja ja osia on saattanut eri työvaiheissa kadota ja lopputulos on voinut olla varsin kryptinen.

Joskus opiskelijoiden omat tekstit ovat olleet omaperäisyydessään varsin mielenkiintoisia. Riski on kuitenkin otettava, kun lehteä kirjoitetaan opiskelijavoimalla. Sitä paitsi, kuka nuori jaksaisi lukea liian kuivakkaa tekstiä?

Myöhemmin Kreivikunnan uutisten julkaisutahti on hidastunut, koska toiminta on muuttunut kerhotoiminnasta kurssiluonteiseksi. Ennen  painettuja lehtiä saattoi ilmestyä lukuvuodessa neljä, nykyään ilmestyy lähinnä abikronikkanumero.

Koska moderni journalismi vaatii moderneja ratkaisuja, lehden toiminta on siirtynyt osittain digitaaliseksi. Vuonna 2020 on tullut kuluneeksi 40 vuotta Kreivikunnan uutisten perustamisesta. Saa nähdä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan!

Anni Kanniainen

Lähteinä on käytetty Esa Koskisen Elämässä eteenpäin – sata vuotta sivistystä. Lohjan lukio 100 vuotta -kirjaa, Wikipediaa ja kevään 2010 Kreivikunnan uutisia.

Roihahtaako Jodel-rakkaus Lohjan lukiossa?

Kirjoittanut Anni Kanniainen

Ihastuminen on yksi niitä harvoja tunteita, joita voidaan sanoa sekä ihanaksi että kamalaksi. Erityisesti teini-ikäisten keskuudessa moiset häiriötilat ovat yleisiä, mikä koituu draamanhaluisten lukiolaisten iloksi ja mitä selkeimmin opettajien kauhuksi. Teinit kun usein ovat niin ujoja, etteivät mielenhäiriöissään uskalla kertoa tunteistaan. Niin ensimmäinen, toinen ja kolmaskin matematiikan tunti kuluvat  taas luokkakaverin takaraivoa tuijotellessa.

Muistan jo vuoden 2019 syksyllä keskustelleeni ystäväni kanssa Jodel-sovelluksen ihastuskanavista. Jodel on eräänlainen mobiiliviestisovellus, jossa sijainti on tärkeässä osassa. Alun perin sovellus julkistettiin korkeakoulujen opiskelijoiden sisäiseen juoruiluun. Tämä näkyy niin eri kouluille kun koulun ihastuksillekin  pyhitetyissä kanavissa – Lohjan Yhteislyseon lukiolla on kaksi kanavaa. Ne ovat @lyll ja @lyllihastukset.

Ihastuksille pyhitetty kanava on ollut pystyssä jo kauemman aikaa,  mutta se aktivoitui selkeästi vuoden 2020 syksyllä. Kanavalla onkin kolumnin kirjoitushetkellä yli 150 jäsentä ja uusia Jodlauksia lisätään päivittäin.

 Suosion takana voi olla paitsi draamanhalu, myös sovelluksen tarjoama anonymiteetti. Enää ei tarvitsekaan pitää tunnilla tapahtunutta takaraivojen tuijottelua omana pikku salaisuutenaan – sen voi kertoa nimettömänä. Kasvokkain puhuminen on niin nähty, varsinkin jos ajattelee terveysriskejä! 

Kuka tietää, ehkä yksi jodlaus voi johtaa johonkin paljon suurempaan.