Kreivikunnassa kaikki hyvin jo neljänkymmenen vuoden ajan

Lohjan lukion oma lehti Kreivikunnan uutiset on täyttänyt 40 vuotta. On aika katsahtaa hetkeksi rakkaan Kreivarimme historiaan.

Lukuvuonna 1979-1980 Lohjan lukiossa järjestettiin lehtityön erikoiskurssi. Sen pitäjänä toimi ennen Länsi-Uusimaa -lehden toimittajana ja myöhemmin äidinkielen opettajana toiminut Maire Rainio. Kurssin lopputyönä opiskelijat tekivät aukeaman Länsi-Uusimaahan, mikä johti kiinnostukseen lehden perustamisesta. Vuonna 1980 perustettiin Lohjan lukion lehdistökerho ry. joka ryhtyi toimittamaan Kreivikunnan uutiset -lehteä, joka leikillisemmin Kreivarina tunnetaan. Kreivikunnan uutisten äiti Maire Rainio toimi lehden vastaavana opettajana keväälle 2012 asti.

Kreivikunnan uutisten nimi on  erikoinen, mutta sillä on historiansa. Vuosina 1976-2002 koulumme rehtorina toimi Jukka E. Laakso, jonka tunnettiin paremmin Kreivinä. Kreivi-nimitys on tullut siitä, että Laakso muistutti ulkonäöltään suomalaista julkimoa “kreivi”  Lindgreniä. Lindgren oli tunnettu aatelista esittänyt hurmuri, rahahuijari ja iskelmälaulaja ja olikin omien sanojensa mukaan ollut kihloissa 76 kertaa. Vaikkei Lohjan lukion entisellä rehtorilla vastaavia saavutuksia ollut, löysi hänen lempinimensä äänestyksen kautta tiensä lukion lehden nimeen.

Aluksi Kreivikunnan uutisia toimitettiin perinteisesti käsin. Lehteä kirjoitettiin kirjoituskoneella ja taitettiin käsin leikkaamalla ja liimaamalla. Opiskelijat saattoivat paiskia töitä koululla iltaan asti, ehkä niskat limassa ja tuskanhikeä valuen. Kun materiaalia tuotettiin käsin, sivuja ja osia on saattanut eri työvaiheissa kadota ja lopputulos on voinut olla varsin kryptinen.

Joskus opiskelijoiden omat tekstit ovat olleet omaperäisyydessään varsin mielenkiintoisia. Riski on kuitenkin otettava, kun lehteä kirjoitetaan opiskelijavoimalla. Sitä paitsi, kuka nuori jaksaisi lukea liian kuivakkaa tekstiä?

Myöhemmin Kreivikunnan uutisten julkaisutahti on hidastunut, koska toiminta on muuttunut kerhotoiminnasta kurssiluonteiseksi. Ennen  painettuja lehtiä saattoi ilmestyä lukuvuodessa neljä, nykyään ilmestyy lähinnä abikronikkanumero.

Koska moderni journalismi vaatii moderneja ratkaisuja, lehden toiminta on siirtynyt osittain digitaaliseksi. Vuonna 2020 on tullut kuluneeksi 40 vuotta Kreivikunnan uutisten perustamisesta. Saa nähdä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan!

Anni Kanniainen

Lähteinä on käytetty Esa Koskisen Elämässä eteenpäin – sata vuotta sivistystä. Lohjan lukio 100 vuotta -kirjaa, Wikipediaa ja kevään 2010 Kreivikunnan uutisia.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s