Joenpellon jalanjäljissä

Teksti: Anni Kanniainen

Eeva Joenpelto tunnettiin neuvokkaana ja topakkana kirjailijana, jonka teosten sivuilla esiintyvät vahvat naiset ja herkät miehet. Lujatahtoinen kirjailija oli vuosikymmeniä sitten samankaltaisessa tilanteessa kuin moni tämän artikkelin lukija – hänkin pääsi ylioppilaaksi Lohjan lukiosta poikkeusaikana.

Eeva Joenpelto syntyi 17. kesäkuuta vuonna 1921 Sammatin Myllykylässä. Hänen isänsä oli kilttinä miehenä tunnettu kauppias Emil Joenpelto ja äitinsä Elias Lönnrotin Emännyyskoulua käynyt martta Anni Joenpelto. Eevalla oli seitsemän vuotta vanhempi Erkki-veli, mutta muilla lapsilla ei perhettä siunattu. Erilaiset taudit olivat jo vieneet hautaan perheen kolme esikoislasta.

Eeva Joenpelto oli isänsä  tyttö. Siinä missä äidillä oli tapana moittia Eevaa myöhäisistä lukuhetkistä, isä suhtautui Eevaan lempeämmin ja piti huolen siitä, että heillä oli yhteistä aikaa. Kantolan sekatavarakaupan kauppiaana Emil suhtautui asiakkaisiinsa hieman liiankin hellästi, sillä hän ei koskaan perinyt asiakkaiden velkoja. Eeva Joenpellon tapa sekoittaa todellisuutta fiktioon näkyy hänen Johannes vain -romaanissaan, jossa isänkaltainen hyväsydäminen kauppias käsittelee yksinäisyyttä ja suhdetta muihin ihmisiin.

Varttuessaan Joenpelto koki olonsa usein yksinäiseksi, mutta kirjat olivat hänen seuranaan. Isän ihailu Aleksis Kiveä ja Maila Talviota kohtaan sai myös nuoren Eevan innostumaan lukemisesta. Äidin motkotuksesta huolimatta Joenpelto luki niin paljon kuin halusi – ja kirjallisuutta onkin myöhemmin kuvailtu hänen korkeakoulukseen.

Eeva pyrki Lohjan Yhteiskouluun viidennellä luokalla. Isä suhtautui pyrkimyksiin aluksi kielteisesti, sillä ajatteli Eevan menevän kuitenkin naimisiin, mutta Anni-äiti oli toista mieltä. Äidin mielestä hellan vieressä Eevan elämä valuisi hukkaan. Siihen aikaan kauempaa tulevien oppikoululaisten täytyi asua lohjalaisten pitämissä koulukortteereissa eli majapaikoissa. Anni Joenpelto päätti itse perustaa tällaisen kortteerin, ja pian Erkki, Eeva ja äiti muuttivat Lohjan Tehtaankadulle.

Opiskeluvuodet eivät olleet täysin onnellisia. Joenpelto koki pienempiä ja suurempia vastoinkäymisiä, joista osasta hän haastatteluissakin vaikeni. Kun isoveli Erkki lähti Helsinkiin opiskelemaan syksyllä 1934, 13-vuotias Joenpelto majoitettiin erään leskirouvan luokse. Koti ei ollut Joenpellolle mieluinen, joten hänet lähetettiin toiseen perheeseen. Seuraavaksi Eeva löysi itsensä koulukodista, sitten työläisperheestä ja lopulta vielä uudesta koulukodista. 

Oppikoulun alaluokilla Eeva oli innokas oppilas. Kiinnostus alkoi herpaantua kolmannen luokan jälkeen, jolloin vain historia, kasvioppi ja maantiede pitivät nuoren Joenpellon hereillä. Liikuntatunneilta Joenpelto sai vapautuksen nousemalla kapinaan ankaraa opettajaa vastaan.

Joistakin opettajista Eeva piti. Ruotsinopettaja Tyyne Salminen vaati oppilailtaan paljon, mutta arvosti heitä, jotka menestyivät. Lahjakkaat oppilaat hän kutsui kotiinsa, jossa hän esitteli heille suomalaista kaunokirjallisuutta. Luonnonhistorian ja maantieteen opettaja Reino Kalliola puolestaan vei Joenpellon sydämen. Kymmenisen vuotta vanhempi Kalliola oli menetelmissään moderni ja vei oppilaansa usein metsään luokkatilassa opettamisen sijaan. Kalliola tunnettiin luonnonsuojeluaktivistina, mikä sekin varmasti miellytti maalaistyttöä.

Lohjan Yhteiskoulun rehtori Wäinö Hirsjärvi tunnettiin historianopettajana ja kynäilijänä, joka ei pitänyt Lohjan seudun murteesta eikä liioin Eevastakaan. Eevalla oli tapana kiusata rehtoria letkauttelemalla tietojansa opettajan puhuessa, mikä ärsytti Hirsjärveä. Joenpelto puolestaan ei pitänyt rehtorin säännöistä, joiden mukaan elokuvateattereissa käymiseen ja tanssikurssille osallistumiseen piti pyytää lupa. Hirsjärven ja Joenpellon myrskyiset välit eivät edes opiskeluaikojen jälkeen laantuneet, vaan Hirsjärvi koki aiheelliseksi arvostella entisen oppilaansa teoksia melko vahvasanaisesti Länsi-Uusimaa-lehdessä.

Runoista Joenpelto innostui Lohjan Yhteiskoulun oppituntien kautta. Saima Harmaja, Uuno Kailas ja Kaarlo Sarkia kuuluivat Joenpellon esikuviin – kaikki kolme ovat varsinaisia kynäilyn mestareita. Ihailu tuotti tulosta. Joenpelto kirjoitti Kaarlo Sarkialle ihailijakirjeen, jossa kertoi pitävänsä kissoista. Kissamiehenä tunnettu Sarkia lähetti Joenpellolle hienon vastauskirjeen runon kera. Tärkeälle kirjeelle kävi kalpaten, kun lomaromanssin pyörteissä muuan Antero repi rakkauden pantiksi annetun kirjeen riekaleiksi.

Abiturienttivuotena Joenpellon kiinnostus kouluun oli vähäinen. Lämpiminä syyspäivinä hän saattoi kouluun menemisen sijaan ottaa kirjan matkaansa ja lähteä lukemaan joko Tytyrin avolouhokselle tai kahvilaan. Marraskuun 30. päivänä vuonna 1939 kahvilan radiosta kuulutettiin, että Helsinkiä on pommitettu. Koulun toiminta katkesi. Joulun 1939 jälkeen perustettiin radiokoulu, mutta tiettävästi opetusta oli vaikeaa seurata.

 Toukokuun viimeisenä päivänä vuonna 1940 Eeva ja hänen luokkatoverinsa julistettiin ylioppilaiksi valtioneuvoston päätöksellä ilman, että ylioppilaskirjoituksia oli järjestetty. Numeroita oli nostettu, vaikka Joenpellon opiskelu oli ollut tyydyttävää. Viimeisetkin opiskeluviikkonsa Joenpelto vietti opettajalle naljaillen. Kun rehtori toivotti hänelle onnea, kertoo Eeva vielä vastanneensa: “Kiitos nyt tästäkin vähästä.”

Eeva Joenpellon koppavassa asenteessa ja kapinoinnissa on jotain, mikä ei ole vuosikymmentenkään saatossa nuorista hiipunut. Vaikka ajat ja poikkeusajat muuttuvat, nuorison henki pysyy.

Lähteet:

Helena Ruuska:  Eeva Joenpelto Elämän kirjailija (WSOY, 2015)

Esa Koskinen: Elämässä eteenpäin – vuosisata sivistystä (Lohjan Yhteislyseon Alumnit ja Seniorit ry, 2013)

Vinkkejä Jodelin käyttöön

Jodel ja sen kaltaiset sovellukset ovat kasvattaneet suosiotaan. Jodel on kuin moderni agora, jossa keskustellaan ajankohtaisista aiheista ja vaihdetaan ajatuksia. Sovellusta käytettäessä on kuitenkin pidettävä kiinni tietyistä säännöistä, jotta käyttökokemus olisi kaikille mukava.

Älä paljasta henkilötietoja. Jodelin säännöissä kielletään henkilötietojen paljastaminen. Sovelluksen anonymiteetti koskee myös heitä, joista Jodlauksia tehdään.

Heitä huulta harkitummin. Huumori on hyvä asia ja hauskat vitsit piristävät päivää. Samat vitsit käyvät tylsiksi, jos niitä toistetaan ylenpalttisesti. Ennen vitsin kertomista on hieman harkittava myös sitä, onko juttu sopiva koulun kanavalle.

Kritisoi, älä kiusaa. On ymmärrettävää, että ärsyttää, jos opettaja kohtelee epäreilusti tai kanssaopiskelija ei osaa parkkeerata. Epäkohtia ympäristössä saa ja pitää nostaa esiin, mutta sen voi tehdä asiallisesti. Rakentava palaute toimii yleensä paremmin, kuin kirosanat ja haukkuminen.

Pidä homma aitona. Jodelin säännöt kieltävät juoruilun. Perättömien huhujen ja misinformaation levittäminen ei ole suotavaa.

Muista hyvä fiilis.  Asiat eivät aina mene putkeen ja on täysin hyväksyttävää, jos haluaa päästää höyryjä netissä. Silloin tällöin on hyvä myös muistaa, että positiiviset viestit vaikuttavat positiivisesti myös kanssaopiskelijoihin. Toisen ihmisen päivän piristäminen piristää myös itseä!

Anni Kanniainen

Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain pähkinäistä

Lukiomme käytävillä saattaa toisinaan huomata kangaskasseja, joita koristaa kuva pähkinäpensaasta. Tämä pensaskasvi on tuttu näky Lohjan luonnossa, mutta sen päätyminen lukiomme tunnukseksi ei tapahtunut sattumalta. Idea koulun omasta lipusta syntyi vuonna 1964 koulun vanhojen oppilaiden keskuudessa ja pensas onkin vakiintunut koulumme symboliksi.

Ikonisen pähkinäpensaslipun on suunnitellut palkittu heraldikko Olof Eriksson. Hän oli varsin ahkera työssään – Erikssonin kynästä on syntynyt yli sata vaakunaa. Hänen tunnetuin työnsä on vuonna 1978 käyttöönotettu Suomen vaakuna.

Koulumme lippu julkistettiin lokakuun lopulla vuonna 1964. Julkistustilaisuus alkoi perjantaina 30. lokakuuta kahdella puheella. Äänessä olivat lukion silloinen rehtori Rolf Ali-Melkkilä ja Helsingin ylipormestari Lauri Aho. Puheita seurasi lipun naulaus, jonka Aho aloitti. Rehtorit Wäinö Hirsjärvi, Rolf-Ali-Melkkilä ja lehtori Tyyne Salminen naulasivat lipun. Paikalla olivat myös senioriyhdistyksen puheenjohtaja Arvo Rinne ja varapuheenjohtaja Veijo Perkonen. Moni muu senioriyhdistyksen jäsen osallistui myös naulaamiseen.

Lauantaina 31. lokakuuta pidettiin itse pääjuhla, jossa Helsingin yliopiston professori Sulo Toivonen lahjoitti lipun koululle. Toivonen piti myös puheen, jossa hän toivoi, että lippu juhlistaisi koulumme tilaisuuksia ja että koulumme maine pysyisi puhtaana ja valkoisena.

Pähkinäpensas on merkittävä paitsi lohjalaisuutensa, myös symbolisen merkityksensä vuoksi. Erityisesti Brittein saarten kansanperinteessä ollaan uskottu pähkinäpensaan suojelevan kaoottisilta voimilta. Tämä näkyy esimerkiksi irlantilaisessa legendassa, jossa suojeluspyhimys Pyhä Patrick karkotti käärmeet Irlannista pähkinäsauvan avulla.

Käärmeiden ja muiden pimeiden voimien uhka ei arkimaailmassa ole kovin todellinen. Silti lukiolainenkin joutuu kokemaan kovia koeviikkojen ja niskaan hengittävän ylioppilastutkintolautakunnan muodossa.

Anni Kanniainen

Lähteet: Kreivikunnan Uutiset 2/2014, Sinikka Piippo: Kasvien salaiset voimat (2008, Helmi Kustannus)

Kreivikunnassa kaikki hyvin jo neljänkymmenen vuoden ajan

Lohjan lukion oma lehti Kreivikunnan uutiset on täyttänyt 40 vuotta. On aika katsahtaa hetkeksi rakkaan Kreivarimme historiaan.

Lukuvuonna 1979-1980 Lohjan lukiossa järjestettiin lehtityön erikoiskurssi. Sen pitäjänä toimi ennen Länsi-Uusimaa -lehden toimittajana ja myöhemmin äidinkielen opettajana toiminut Maire Rainio. Kurssin lopputyönä opiskelijat tekivät aukeaman Länsi-Uusimaahan, mikä johti kiinnostukseen lehden perustamisesta. Vuonna 1980 perustettiin Lohjan lukion lehdistökerho ry. joka ryhtyi toimittamaan Kreivikunnan uutiset -lehteä, joka leikillisemmin Kreivarina tunnetaan. Kreivikunnan uutisten äiti Maire Rainio toimi lehden vastaavana opettajana keväälle 2012 asti.

Kreivikunnan uutisten nimi on  erikoinen, mutta sillä on historiansa. Vuosina 1976-2002 koulumme rehtorina toimi Jukka E. Laakso, jonka tunnettiin paremmin Kreivinä. Kreivi-nimitys on tullut siitä, että Laakso muistutti ulkonäöltään suomalaista julkimoa “kreivi”  Lindgreniä. Lindgren oli tunnettu aatelista esittänyt hurmuri, rahahuijari ja iskelmälaulaja ja olikin omien sanojensa mukaan ollut kihloissa 76 kertaa. Vaikkei Lohjan lukion entisellä rehtorilla vastaavia saavutuksia ollut, löysi hänen lempinimensä äänestyksen kautta tiensä lukion lehden nimeen.

Aluksi Kreivikunnan uutisia toimitettiin perinteisesti käsin. Lehteä kirjoitettiin kirjoituskoneella ja taitettiin käsin leikkaamalla ja liimaamalla. Opiskelijat saattoivat paiskia töitä koululla iltaan asti, ehkä niskat limassa ja tuskanhikeä valuen. Kun materiaalia tuotettiin käsin, sivuja ja osia on saattanut eri työvaiheissa kadota ja lopputulos on voinut olla varsin kryptinen.

Joskus opiskelijoiden omat tekstit ovat olleet omaperäisyydessään varsin mielenkiintoisia. Riski on kuitenkin otettava, kun lehteä kirjoitetaan opiskelijavoimalla. Sitä paitsi, kuka nuori jaksaisi lukea liian kuivakkaa tekstiä?

Myöhemmin Kreivikunnan uutisten julkaisutahti on hidastunut, koska toiminta on muuttunut kerhotoiminnasta kurssiluonteiseksi. Ennen  painettuja lehtiä saattoi ilmestyä lukuvuodessa neljä, nykyään ilmestyy lähinnä abikronikkanumero.

Koska moderni journalismi vaatii moderneja ratkaisuja, lehden toiminta on siirtynyt osittain digitaaliseksi. Vuonna 2020 on tullut kuluneeksi 40 vuotta Kreivikunnan uutisten perustamisesta. Saa nähdä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan!

Anni Kanniainen

Lähteinä on käytetty Esa Koskisen Elämässä eteenpäin – sata vuotta sivistystä. Lohjan lukio 100 vuotta -kirjaa, Wikipediaa ja kevään 2010 Kreivikunnan uutisia.